Timo Kalima vertaili useita järeän luokan imureita ja päätyi testivoittaja Nilfisk Attix 965-21 SD XC -pölyimuriin.

Nilfiskin märkä-kuivaimuri pitää työympäristön siistinä

06.03.2020 // Teksti ja kuvat Visa Vilkuna

Verkkoartikkeli
Laukaalainen Timo Kalima pitää tilallaan huolen, että työympäristö on siisti. Näin monet työvaiheet sujuvat mukavammin ja turvallisemmin.

Puhtaus ja pölyttömyys auttavat niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin, laukaalainen Timo Kalima uskoo. Työelämänsä silmäkirurgian tarkkaa ja puhtautta vaatinutta työtä tehnyt Kalima tietää, että maataloudessakin on useita työvaiheita, jotka sujuvat mukavammin ja turvallisemmin, kun työympäristö on siisti.

Kaliman tilalla viljellään ohraa, kevätvehnää, hernettä ja hybridiruista. Osa tilan 66 peltohehtaarista on ympäristösyistä viherkesannolla. Isännän ykköstavoite ei ole korkea sato, vaan sadon mahdollisimman korkea laatu.

- Olen parhaimmillani saanut viiden tonnin hehtaarisatoja, mutta esimerkiksi Annina-kevätvehnän sakoluku oli viime vuonna 414 ja hehtolitrapainokin mukavat 82,5, Kalima kertoo.

Tilan maalajit vaihtelevat hankalasta hiesusta hiedan kautta suomultaan. Tämä aiheuttaa omat ongelmansa viljelytoimiin. Kalima on jo pitkään harjoittanut tarkkuusviljelyä ja lohkojensa ilmakuvausta, jotta peltojen kasvukunto olisi ihanteellinen.

Paksu 50 millinen imuletku ei ime niin napakasti kuin 25 millinen, mutta paksumpi letku ei tukkeudu läheskään niin helposti. Imuriin saa lisävarusteena syklonikansia. Ne on mahdollista asentaa minkä tahansa metallisäiliön päälle.

Viljakuivurin pölylle kyytiä Nilfisk Attixilla

Viljakuivurin pöly on osoittautunut varsin ongelmalliseksi. Pöly ärsyttää hengityselimiä, se saattaa liukastuttaa kulkuteitä ja voi aiheuttaa jopa tuhoisan pölyräjähdyksen.

- Hankin tilalleni Nilfisk Attix 965-21 SD XC -pölyimurin. Sen 250 mbarin imuteho yhdessä kaksi kertaa 3 600 litran minuuttivirtauksen mahdollistavan moottorin kanssa vakuuttivat, että laite on käyttökelpoinen vaativissakin oloissa, Timo Kalima sanoo.

Hankintapäätökseen vaikutti Käytännön Maamiehen imuritesti, jonka Nilfisk voitti. Kalima pitää suomalaisia maatalouskonealan ammattilehtien testejä tarpeellisina ja luotettavina.

Kaliman imuria on saativassa kahdella eri paksuisella imuletkulla. Ohuempi, halkaisijaltaan 25 millin putki on terhakampi imemään, mutta Kalima valitsi kuitenkin 50 millisen imuputken. Isompi putki vetää rauhallisemmin, mutta se ei ole altis tukkeutumaan, jos pieni olkikasa tai muu isompi tuppo tulisi sisään imaistuksi.

Omille pyörilleen laskeutuva pölysäiliö on erinomainen ratkaisu. Pölysäilön voi irrottaa ja nostaa paikoilleen yhtä kevytkäyttöistä vipua kääntämällä.

Keskuspölyimuri kuivuriin

Kalima on tehnyt 210 hehtolitran kuivuriinsa keskuspölyimurin. Nilfiskin imuri seisoo tukevasti kuivurin alakerrassa, josta jokaiselle huoltotasolle on vedetty imuputki. Näin koko kuivurin imurointi onnistuu pelkkää imuletkua ja suulaketta siirtelemällä. Kuivurin hienojakoinen pöly siirtyy Nilfiskin antistaattisissa putkissa turvallisesti säiliöön ilman pölyräjähdyksen mahdollisuutta.

Leikkuupuimurinkin perusteellinen puhdistaminen onnistuu hyvin tehokkaalla imurilla. Tässä työssä Kalima on käyttänyt erillistä syklonikantta, jolloin itse imuri saa olla turvallisesti maan pinnalla ja vain syklonisäilö nostetaan vaikka etukuormaajalla tai trukilla puimurin viljasäilön tasalle.

Nilfiskin pölysäiliön tyhjentäminen käy helposti verrattuna useimpiin muihin merkkeihin. Kun säiliö on täynnä, se lähtee irti imuriyksiköstä yhdellä vivun liikkeellä ja laskeutuu omien pyöriensä varaan. Pienillä pyörillä varustettu pölysäiliö on kevyt kärrätä tyhjennettäväksi. Myös tyhjennetty säiliö asettuu helposti paikoilleen. Säiliö työnnetään imurin alle ja kahvaa nostamalla pölysäiliö nousee ja lukkiutuu paikoilleen.

Timo Kalima sanoo, että imuri valikoitui Käytännön Maamiehen imuritestin perusteella. Testin voitti Nilfisk.

Kaikki irti Nilfiskin imutehosta

Takaisinpuhalluksen ansiosta suodattimen imuteho pysyy hyvänä. Imuri napauttaa 30 sekunnin välein puhalluksen vastakkaiseen suuntaan, jolloin suodattimen pinnalle kertynyt pöly putoaa säiliön pohjalle.

Suodatin kannattaa kuitenkin huoltaa annettujen ohjeiden mukaan. Pesty fleece-suodatin pitää huolen, että imurista tuleva poistoilma on erittäin puhdasta ja imuteho säilyy hyvänä.

Imurin alla olevat isot pyörät mahdollistavat sen liikuttelun myös epätasaisella alustalla. Säiliön 50 litran koko on varsin sopiva. Liian iso säiliö aiheuttaa ongelmia jatkokäsittelyssä, vaikka se itse työssä tuntuisikin mukavalta.

Imuriin saa erillisiä syklonikansia, jotka sopivat useamman pyöreän metallitynnyrin päälle. Syklonilla saadaan erotelluksi karkeampi aines omaan säiliöönsä.

Nilfiskin imuri saa Kalimalta ison plussan siitä, että se soveltuu ongelmitta myös märkäimuriksi, sillä maatilalla tulee eteen kosteitakin yllätyksiä. Imurissa on luonnollisesti automaattinen start–stop-kytkentä esimerkiksi puuntyöstössä käytettäville sähkötyökalulle.

 

Tila on ollut suvussa jo 1500-luvulta lähtien ja Timo Kalima on tilan 14. isäntä. Vuonna 1995 palaneen 1840-luvulla rakennetun luhtiaitan tilalle rakennettiin täsmälleen samanlainen.

Verkkoartikkeli

Luetuimmat artikkelit

Lisää luetuimpia artikkeleita